Meillä on uudet nettisivut! Olen näistä tosi innoissani, koska on nämä vaan hienot ja ennen kaikkea blogi toimii nyt paremmin ja pääsen jakamaan teille entistä enemmän ajatuksiani ja arkeani. Iso kiitos Tovarille näiden sivujen toteuttamisesta, jos olisin itse lähtenyt yrittämään jotain tällaista siinä olisi mennyt ikä ja terveys. Kiitos myös Herokselle palvelimen tarjoamisesta.

Olen myös tosi innoissani alkaneesta kaudesta. Heikkojen lumiolosuhteiden takia se pääsi käyntiin vähän toivottua hitaammin, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Kisakauden avasin muutamalla hiihtokisalla vain todetakseni, etten vieläkään osaa sitä lajia. Lähes poikkeuksetta lähden hiihtokisoihin liian kovaa, kun siellä ei ole karttaa hillitsemässä vauhtia alkumatkasta. Olen syksyn ja alkutalven aikana löytänyt hiihtosuunnistuksen ja hiihdon väliltä monta eroavaisuutta, joita en ole aiemmin ajatellut. Näiden kautta olen löytänyt uusia ajatuksia hiihtämiseen niin hiihtokisoihin kuin urille, nyt pitäisi vaan saada ne käyttöön kisoissa.

Hiihtosuunnistuskausi starttasi Suomessa vasta uuden vuoden jälkeen ja nyt takana on kolme tiukkaa kisaviikonloppua. Loppiasviikonloppuna miteltiin kovatasoisissa koitoksissa Ylitorniossa, kun mukana oli kaikki kovat sekä Suomesta, että Ruotsista. Perjantaina hiihdettiin kilpaa ilman karttaa, lauantaina sprintattiin ja sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka yhteislähdöllä. Sprintti oli tapansa mukaan parasta tekemistä, mutta siitäkin olisi ollut otettavissa helppoja sekunteja. Muista kisoista ei sitten jäänytkään juuri kerrottavaa.

Viime viikonloppuna kisattiin Joutsenossa, lauantaina oli sprintti ja keskimatka sekä sunnuntaina pitkä. Kisoissa ja etenkin keskimatkalla oli paljon hyvää, mutta vielä ei mikään tullut ehjästi loppuun asti. Sprintissä olin kartanluvussa koko ajan jäljessä, keskimatkalla tein yhden katastrofaalisen reitinvalinnan ja pitkällä ei vaan ollut riittävästi nälkää ja hyökkäystä.

Tältä viikonlopulta on takana kaksi kisaa kylmissä ja kauniissa Sonkajärven maastoissa. Lauantaina pitkältä matkalta tuli voitto ja sunnuntain keskimatkalta kakkossija. Onhan tuo voittaminen nyt kivaa, vaikka aika paljon oli poisjääntejä sairastumisten takia.

Nyt on luvassa lepoa ja kauan odotettu kotiviikonloppu, ei tarvitse pakata 12 päivään ja saa nukkua omassa sängyssä.

Ihanaa talvista viikkoa, muistakaa pukea riittävästi päälle ja lähteä ulos.

-Mirka