Ohjasin lasten ulkoliikunta tuokiota ja Seuraa johtajaa -leikki oli täysi farssi. Joukkoa johdattaneet lapset vain kävelivät eteenpäin tai tekivät korkeintaan suunnanvaihdon ja ottivat pari juoksuaskelta. Vedin rippileiriä ja ehdottomasti yleisin vapaa-ajan viettotapa oli istua hiljaa puhelimen ruutua tuijottaen. Työikäisille on kehitetty sovellus, joka kertoo millä liikkeillä saa tehtyä kolmen minuutin taukojumpan. Tarvitsemmeko me tosiaan ohjeet, jotta osaamme tuottaa liikettä?
Välillä myös ihmettelen miten kaikkiin nettivalmennuksiin riittää asiakkaita ja suosituimpiin jopa useita tuhansia. Ammattilaisilta on ihan hyvä pyytää tarvittaessa apua, mutta ei niitä tarvita jokaisen kyykyn laskemiseen. Toinen ihmetyksen aiheeni on jatkuva treenaaminen kuulokkeet korvilla. Onko se keino tehdä tylsästä lenkistä siedettävämpi? On toki parempi lenkkeillä kuulokkeiden kanssa, kuin jättää kokonaan liikkumatta, mutta oletko miettinyt mitä tapahtuisi, jos kuunteleisitkin musiikin sijasta välillä itseäsi ja ympäristöäsi.
Yhteiskunnassamme liikunnasta on tehty suoritus, jota tulee toistaa melko kaukaa haetuilla motivaation lähteillä, sairauksien ehkäisyllä ja ulkonäöllä. Kuitenkin sen ydin on kokeilla, oppia ja onnistua. Mitä jos asettaisimmekin liikunnan tavoitteeksi lukujen sijaan taitoja, joita haluamme oppia. Lapsena me liikumme, jotta opimme. Eikö se voisi toimia myös vähän isompana? Oletko koskaan pyöräillessä kokeillut missä kohdissa vaihteet kannatta vaihtaa, jotta voit hyödyntää vauhdin mahdollisimman pitkälle ylämäkeen? Kuinka leveällä jalkojen kannattaa olla, jos haluaa päästä mahdollisimman syvälle kyykkyyn? Miten mäen päälle voi juosta koko ajan kiihdyttäen?
Minulle liikunta on tutkimusmatka, vapautta ja mahdollisuuksia. Yksinkertaisesti nautin liikkeen tuottamisesta, oivalluksista ja kokeiluista. Saan mahdollisuuden kokeilla mihin kaikkeen pystyn. Matkalla tulee väistämättä epäonnistumisia ja usein lataan itselleni liian isoja odotuksia, mutta onnistumiset ja itsensä ylittäminen kuittaavat kevyesti kaiken vaivannäön.
Luovuus kukoistaa harvoin kiireen, stressin ja väsymyksen keskellä. Se tarvitsee aikaa ja tilaa sekä riittävän vähän ärsykkeitä. Jos aivot ovat koko ajan työskentelemässä tai jopa ylikierroksilla, on helppo ajautua tilaan, jossa asioista vain suoriudutaan ja pyritään selviytymään eteenpäin. ”Kyllä sinä siitä selviät” kommentti saa minut usein näkemään punaista, sillä en minä halua selvitä. Haluan oppia, kehittyä ja nauttia siitä mitä teen.
Luovuuden ei kuulu rajoittua urheiluun, ja omassa arjessani luovuus näkyy myös ruoanlaitossa, koulutehtävissä kuin sisustuksessakin. Laitan ruokaa fiiliksellä, katson harvoin reseptejä ja mittaa käytän vain erikoistapauksissa. Koulussa parasta on melko väljästi annetut ohjeet ryhmätöihin ja esseisiin, sillä silloin voi annettujen raamien puitteissa perehtyä itseä kiinnostaviin asioihin ja näkökulmiin. Saa täyttää puuttuvat aukot tehtävänannossa haluamallaan tavalla, ja näin voi saada aikaa jotain uutta ja ehkä joskus jopa jotain merkittävää. Kun valitsen huonekaluja tai tavaroille paikkoja aika vähän välitän siitä miten asiat pitäisi tehdä, pohdin miten saan ne parhaiten käyttöön.
Ilon ja innostuksen kautta uuteen viikkoon!
-Mirka
Viimeisimmät kommentit