Rovaniemellä on vierähtänyt pian vuosi ja siinä ajassa olen ehtinyt pohtia paljon ja ehkä vähän muuttuakin. Ihanat kämppikseni ovat opettaneet paljon inhimillisyydestä, läsnäolosta ja avoimuudesta. Täällä arki on aika rauhallista, teen muutamia etäkursseja, käyn ulkoilemassa ja vietän aikaa ihanien ihmisten kanssa. Reissuja on huomattavasti vähemmän ja tyhjät viikonloput ovat parhautta.

Urheilun saralla eniten päänvaivaa on tuottanut kysymys uran jatkumisesta. Vuoden aikana olen useamman kerran ollut valmis luovuttamaan, mutta aina joku on saanut valettua minuun sen verran uskoa, että olen päättänyt jatkaa. Tammikuussa mua oksetti käytännössä koko ajan ja treenaaminen vain pahensi asiaa. Sain vertaistukea ja yhden neuvon romahduksen kokeneelta ja kilpirauhasen vajaa toimintaan sairastuneelta urheilijalta: syö paljon ja etenkin hiilareita. Syömisen lisääminen auttoi pahaan oloon sekä nukkumisvaikeuksiin ja kauden viimeisessä kisassa oli tuttu Mirka ladulla.

Keväällä harjoittelu alkoi melko lupaavasti, mutta kesän mittaan ja etenkin reissussa maha alkoi taas oireilla enemmän, joka ei varsinaisesti edesauta jaksamista ja urheilua. Silloin kun vatsa voi huonosti se näkyy energiansaannissa, joka vaikuttaa selkeästi uneen ja jaksamiseen. Ei kovin helppo yhtälö, mutta sain lähetteen lisätutkimuksiin, joten niitä odotellessa.

Syyskuussa Tuulin kysymys ”Mitä sä tekisit, jos sä lopettaisit urheilun?” oli aika havahduttava. Vastasin nauttivani monipuolisesta liikunnasta, haastavani itseäni ja käyväni joskus kisoissa, jos olisin riittävässä kunnossa. Käytännössä ainoa, joka muuttuisi olisi ajatus siitä, että ei tarvitse, jos ei halua.

Sen verran on tullut kansainvälisiäkin kekkereitä kierrettyä, että tietää mitä se vaatii ja toisaalta myös sen, että mulla on mahdollisuuden pärjätä siellä. Miten on niin vaikea saada itsensä uskomaan, että kannattaa keskittyä vaan nauttimiseen eikä pohtia, mitä pitäisi tehdä, jotta maaliskuussa kovaa hiihtäminen olisi mahdollista. Ja en voi sanoa, etteikö maajoukkuepaikka, urheilua-akatemia ja suksisoppari yhtään vaikuttaisi siihen, että lopettaminen ja etenkin sen ääneen sanominen tuntuu vaikealta.

Lisäksi haluaisin kovasti vielä kokeilla omia rajoja ja tavoitella mitaleja, sillä haluaisin tietään mihin on mahdollista päästä parin ehjän harjoituskauden jälkeen. Ehjää harjoituskautta ei kuitenkaan tule ennen kuin vatsa-asiat saadaan kuntoon ja jotain tapahtuu suhtautumisessani urheiluun.

Joten jatkan kuten tähänkin asti, keskityn enemmän muuhun kuin urheiluun ja käyn ulkoiluttamassa suksia silloin kun se tuntuu kivalta. Ja täytyy todeta, että ne muutamat kerrat lumella tälle talvelle on tuntunut aivan ihanalta! Haluan suhtautua uteliaasti siihen, mitä elämä tuo tullessaan.

-Mirka