Treenikrapula

Sanotaan, että treenistä tulee hyvä olo, mutta minä olen tehoharjoitusten osalta eri mieltä. On siinä positiivisiakin sävyjä, mutta kisoja ja kovia treenejä seuraa mulla usein monen tunnin, joskus jopa useamman päivän, epämääräinen paha olo. Sattuu päähän, lihaksiin ja mahaan, ei tee mieli syödä ja oksettaa. Olisi kiva nukkua mutta uni ei tule, mitään ei jaksa tehdä, mutta pelkkä oleminen saa olon tuntumaan vielä pahemmalta, kun omaan olotilaansa keskittyy koko ajan.

Viime viikolla treenailtiin Viron Otepäässä, ja se oli varmaan paras treeniviikko ikinä. Paljon treeniä, kovia treenejä ja kaikki treenit todella hyvillä fiiliksillä. Vielä viimeisenä päivän juoksulenkilläkin jalat toimi kuin unelma. Ainoa ongelma oli huonosti nukutut yöt, joista seurasi ajattelun ja havainnoinnin hidastumista. Onneksi Tuuli jaksoi ajaa kotimatkan, niin ei tarvinnut hypätä rattiin.

Leirin kaksi kovinta treeniä oli 16×15 sekunnin nopeusvedot sekä 26km leirikisa. Nopeusvetoja tehdessä olin aivan liekeissä. Se tunne, kun pystyt lataamaan viiteentoista sekuntiin kaiken niin, että palautuksen aikana on pakko mennä rullaradan sivuun ja kävellä nurmikolla. Iltapäivällä tiesi kyllä treenanneensa! Tunti todella hiljaista pertsan hiihtelyä toimi hyvin ensiapuna ja olo parani huomattavasti.

Leirikisa taas oli 1h 20min tauotonta itsensä rääkkäämistä. Alkuun pyrin lähtemään vähän rauhallisemmin, mutta ei se himmailu kovin hyvin onnistunut. Loppupuolella ollut tasurikierros teki aika tiukkaa, mutta viimeiselle kierrokselle lähdettäessä sain itseni onnistuneesti omaan hiihtokuplaani, jossa vain mätin menemään. Kupla tosin puhkesi pari kilsaa ennen maalia, kun laskin ulos radalta, mutta ihmeen kaupalla selvisin pystyssä laskettuani 50m nurmikon puolella. Maalissa sain todella kauan keräillä itseäni asfaltin pinnasta, koska maailma tuntui aika huteralta. Pari tuntia sängyllä pyörien auttoi, ja iltapäivän rantahengailubiitsipeleihin lähdin aivan innoissani.

Pari päivää leirin jälkeen makasin sohvalla yhtä huonovointisena kuin kotimatkalla. Lepopäivät ja ensimmäinen yli 9 tuntia nukuttu yö antoivat keholle viestin, että nyt saa levätä ja nyt saa olla väsynyt. Usein ne lepopäivät ja kevyet viikot onkin niitä vaikeimpia, vaikka se on aika yksilöllistä ja ihmisten välillä voi olla suuriakin eroja. Mutta mitä lähemmäs äärirajoja pystyn itseni viemään, sitä pahemman krapulan se aiheuttaa, kun annan itselleni luvan levätä.

Itsensä ylittäminen on kuitenkin vaan niin siistiä, että huonot hetket kyllä kestää ja ne tuovat koomisuudessaan hauskoja tarinoita kerrottavaksi!

-Mirka

Ps. Kannattaa liikkua, sillä liikunnasta voi tulla oikeasti ihan hyvä olo.