Sysäys tämän tekstin kirjoittamiselle tuli Huipulla Tuulee -tapahtumassa, jossa olin vapaaehtoisena mukana auttamassa järjestelyissä. Siellä oli paljon innostavia ja mielenkiintoisia puheenvuoroja, mutta suurin asia itselle oli, että uskalsin julkisesti sanoa haluavani ammattiurheilijaksi. Oikeastaan jo vuosi sitten tiedostin, että haluan jonain päivänä olla tilanteessa, jossa voin lähteä jokaiseen kisaan taistelemaan mitalista. Jotta voin saavuttaa tämän täytyy minun pystyä treenaamaan ja ennen kaikkea lepäämään niin, ettei tarvitse kantaa huolta urheilun ulkopuolisista asioista, eli olla ammattilainen. En usko asioiden tapahtuvan sormia napsauttamalla tai edes parissa vuodessa, mutta haluan kokeilla, voinko elättää itseni hiihtosuunnistajana. Ja jos en itse usko sen olevan mahdollista, niin kenen siihen pitäisi uskoa?
En ole mieltänyt itseäni erityisen rohkeaksi, enkä edelleenkään ole pahin mahdollinen yllytyshullu tai rämäpää. Olen vain tehnyt määrätietoisesti asioita, jotka ovat vieneet kohti tavoitteitani ja iso osa valinnoistani on vaatinut ainakin ripauksen rohkeutta. Lensin ensimmäisen kerran lentokoneella lähtiessäni yksin kielikylpyyn kansainväliseen aktioon, jotta pääsisin edes ensimmäisestä englannin kurssista läpi. Sovin meneväni Jyväskylään allekirjoittamaan vuokrasopimusta tilanteessa, jossa minulla oli koulupaikka Kuopiossa ja olin varasijalla Jyväskylään. Nyt elän opintolainalla luottaen siihen, että koulun loputtua minulla on yhteistyöverkosto, jonka turvin voin olla päätoiminen urheilija.
Kuva: Seven Alexandersson
Rohkeus vaatii usein ratkaisuja, jotka poikkeavat yleisistä käsityksistä ja tavoista. Tämän kauden ehkä rohkein ratkaisuni oli jättää MM-keskimatka kisaamatta. Olin hiihtänyt kauden parhaan kisani sprintissä, ja edessä oli vielä kaksi kisaa. Koska tiedossa oli, ettei kuntopohjani vielä riitä koviin suorituksiin peräkkäisinä päivinä, päätin jättää kaiken viestiin, vaikka en ollut täysin varma viestipaikastani. Pääsin joukkueeseen, suoriuduin osuudestani kelvollisesti ja pääsin tuulettelemaan toista MM-mitaliani.
Monesti rohkeus punnitaan nimenomaan uskalluksessa sanoa ei. Viimeisen kuukauden aikana minulle on tarjottu mm. ratamestarin tehtäviä, riparien vetämistä sekä joitakin liikunnan ohjaustunteja. Vaikka kaikki tarjotut tehtävät ovat kiinnostavia, olen suurimpaan osaan sanonut ei, jotta minulla olisi aikaa urheilulle. Valmentajani Antti muistuttaa usein näistä kovina päätöksinä, joita täytyy tehdä jos haluaa menestyä. Se, että olen tilanteessa, jossa pystyn yleensä hiihtämään vain yhden hyvän kisan viikossa, on sekin vaatinut kovia valintoja. Jos treenaisin yhtä paljon kuin tällä tasolla yleisesti ajatellen pitäisi, pystyisin varmasti säilyttämään tasoni paljon paremmin päivästä toiseen, mutta en usko, että minulla olisi neljää arvokisamitalia.
Elämä on itseluottamuslaji, jossa pärjää tekemällä kovasti töitä ja uskaltamalla sanoa ei.
-Mirka
Viimeisimmät kommentit