Hiihtosuunnistus (ski-orineteering) on laji, jossa järjestäjän huristelevat moottorikelkoilla villisti ympäri kisamaastoa ja piirtelevät hurjasti vihreitä viivoja paperiin. Jotkut hullut ajavat satoja kilometrejä kisapaikalle ja lähtevät suksia ja raajojaan uhmaten etsimään tähän uraviidakkoon sijoitettuja rasteja, eikä mitä tahansa rasteja vaan rintaan kiinnitetyssä metallihökötyksessä sijaitsevaan paperiin piirrettyä palluroita ja vielä tietyssä järjestyksessä.

Monille tämä taitoa, tarkkuutta ja keskittymiskykyä vaativan suunnistustehtävä yhdistettynä kestävyyttä, tasapainoa ja ketteryyttä vaativaan fyysiseen suoritukseen ei vielä sinällään riitä. Voittaakseen kaikki tämä pitää pystyä tekemään paineen alla paremmin kuin muut ja yksikin kaatuminen tai väärä reitinvalinta voi viedä voiton.

Karttaa luetaan hiihtämisen lomassa katsetta kohdistamalla.

Hiihtosuunnistuksessa on monien muiden urheilulajien tapaan oltava fyysisesti ja taidollisesti riittävän hyvä taistellakseen mitaleista, mutta mitalit ratkotaan henkisellä kantilla. Jos jäät kärjelle minuutteja hiihtämällä menestymiseen tarvitaan paljon muiden apuja. On myös kyettävä etenemään erilaisilla urilla ja erilaisissa olosuhteissa tehokkaasti, mutta taloudellisesti. Kaatuminen vie aikaa, mutta toisaalta varominen ja vauhdin jarruttaminen myös. On tiedettävä mitkä tekijät pitää huomioida reitinvalintaa tehdessä sekä kyettävä suunnistamaan niin ettei karttaa tarvitse pysähtyä lukemaan. Voiton kannalta ratkaisevaa on saada kaikki osa-alueet toimimaan samana päivänä ja selviytyä ilman merkittävää ajanhukkaa eteen tulevista yllättävistäkin haasteista.

Hiihtosuunnistus on paljon myös kokemuslaji, koska ratkaisuja pitää tehdä paljon ja nopeasti. Kilpailu maastot ovat etukäteen harjoittelukiellossa ja urastot voidaan ajaa eritavoin kuin aiempina vuosina. Kartan saa yleensä käteen aikaisintaan 15 sekuntia ennen lähtöä. Keli ja maasto vaikuttaa paljon oiko mahdollisuuksiin ja sukset saa halutessaan ottaa pois jalasta. Mutta kysymys kuuluukin, mikä on kannattavaa ja mikä ei. Joissain tapauksissa kyse voi olla myös yksilöllisten ominaisuuksien hyödyntämisestä, jolloin yhtä ainoaa oikeaa etenemistapaa tai reittiä ei ole.

Tuuli vastailemassa toimittajien kysymyksiin Mixed Zonella viimetalven Universiadeissa.

Hiihtosuunnistuksesta on viime vuosien aikana tullut suunnistuksen tapaa aivan loistava TV-laji ja monista kansainvälisistä kisoista tulee hyvin tehtyä livestreamia, johon löytää osoitteesta https://orienteering.sport/LIVE/. Tänään (9.3.) kisataan sprintti, huomenna keskimatka yhteislähdöllä ja torstaina sprinttiviesti. Välipäivän jälkeen on lauantaina pitkämatka ja sunnuntaina viestit. Kaikki kisat alkavat klo 11 suomen aikaa.

Tiedän, että hiihtosuunnistuksessa on paljon nippelitietoa, haluankin päästää sinut lajin sisäpiiriin selittämällä hiihtosuunnistuksen keskeisimmät käsitteet.

Sprintti (Sprint) on lyhin hiihtosuunnistuksen kilpailumatka ja sen ohjeaika eli ratamestarin arvioima voittoaika on 12-15 minuuttia. Kilometreissä sprintti on, maastosta riippuen, naisilla noin 4km ja miehillä noin 5km. Sprintissä korostuu rohkeus, kyky hiihtää kovaa ja tehdä nopeita ratkaisuja, varman päälle ottamalla menestyy harvoin sekuntitaistossa. Sprintissä testataan, kuka tajuaa kartasta jotain vielä siinä vaiheessa, kun ollaan aivan hapoilla.

Takaa-ajo (Pursuit) on 25-30 minuutin mittainen kilpailu, johon lähdetään sprintin tulosten ja aikaerojen perusteella. Edellä näkyvä selkä helpottaa tekemistä huomattavasti, mutta siinäkään ei voi turvautua vain hiihtämiseen, sillä hajonta saattaa olla eri tai edessä menevä voi tehdä virheen. Takaa-ajo on ollut käytössä opiskelijakisoissa ja on MM-ohjelmassa ensitalvesta alkaen.

Keskimatka (Middle) on 35-45 minuutin kisa, jossa naiset ehtivä usein hiihtää 10-12km ja miehet 12-15km. Keskimatkalla korostuu erityisesti sujuvuus. Usein tuo matka sisältää parikymmentä rastia ja ison määrän risteyksiä, jolloin aina pitää olla selvillä mihin mennä seuraavaksi. Voittaja on usein se, joka jaksaa keskittyä risteyksestä toiseen.

Pitkä matka (Long) on  reilu 1h 30min kisa, jossa punnitaan kestävyys, reitinvalintojentekotaito sekä se, kuka jaksaa ajatella vielä 20km hiihtämisen jälkeen. Matka on sen verran pitkä, että maasto vaikuttaa kuljettaviin kilometrimääriin, mutta usein ne ovat 18-30km välillä.

Välillä maalissa ”vähän” väsyttää.

Sprinttiviesti (Sprint Relay) on kahden hengen joukkueissa kisattava viesti, jossa molemmat hiihtävät kolme osuutta 7-10min osuutta. Kaikki osuudet tulisi pystyä vetämään kovaa, mutta nousujohteisesti. Hajontojen pituudet saattavat vaihdella jonkin verran, joten todellinen tilanne on selvillä vasta maalissa, kun kaikki hajonnat on kierretty. Kansainvälisesti matkaa hiihdettäessä joukkueessa on nainen ja mies, suomessa kisataan erikseen naisten ja miesten sarjoissa.

Viesti (Relay) on kolme noin puolen tunnin osuutta sisältävä kilpailu, jonka naiset ja miehet kisaavat omissa sarjoissaan. Viestissä oleellista suoriutua varmasti jokaisesta osuudesta ja omata ankkuri joka pystyy tarvittaessa ratkaisemaan sijoitukset eduksi.

Väliaikalähtö on kilpailumuoto, jossa kilpailun lähdetään 1min (sprintti), 2min (keskimatka) tai 3min (pitkä) välein. Lähtöjärjestykset määräytyvät arpomalla tai rankingin mukaan, niin että parhaat lähtevät viimeiseksi. Kansainvälisissä kisoissa arvonta suoritetaan lähtöryhmittäin; rankingin 10 parasta arvotaan viimeisiksi, sioilla 11-20 lähtevät ennen heitä jne. Lopussa lähtemisestä on etua sillä urat on liukkaampia, oiot valmiina ja ylämäissä on helpompi hiihtää.

Yhteislähtö (Mass start) kilpailu, jossa urheilijat lähtevät matkaan yhtä aikaa ja ensimmäisenä maaliin saapunut kilpailija voittaa. Yhteislähdössä käytetään yleensä kartanvaihtoja sekä viestin omaisia hajontoja, mutta niin että jokainen urheilija hiihtää kaikki rastivälit, mutta erijärjestyksessä. Toinen vaihtoehto yhteislähtö kilpailuihin on perhoslenkkien/salmiakki hajonnan käyttäminen, mutta jos ei käytetä ollenkaan kartan vaihtoa kilpailija tietää milloin hajonta alkaa.

Ylemmät kartat on yhteislähtö kisasta jossa oli kartanvaihto. Alemmassa käytettiin perholenkkejä, niissä täytyy olla todella tarkkana, että kiertää rastit oikeassa järjestyksessä.

Reitinvalinta (Route choice) on ennen rasteille tuloa tehtävä päätös siitä mitä kautta suunnistaa seuraavalle rastille. Reitinvalintaan vaikuttavat erivaihtoehtojen pituudet, käytettävien urien nopeudet, korkeuserot (eli onko nousua tai laskua), keli, mahdolliset oiot ja urheilijan vahvuudet.

Karttateline (Mapholder) voi tarkoittaa hihnoilla urheilijan rintaan kiinnitettävään levyä, josta kilpailija lukee karttaa kilpailun aikana. Karttateline (Mapwall) termiä käytetään myös korkealta aidalta vaikuttavasta puurakennelmasta, josta kilpailija ottaa uuden kartan kartanvaihdossa.

Kartan ottaminen vahdissa karttatelineestä ja laittaminen sujuvasti karttatelineeseen vaatii myös harjoittelua.

Leimaus (Punching) suoritetaan jokaisella rastilla tuomalla ranteeseen tai sormeen kiinnitetty leimauslaite n. 30cm päähän rastilla olevasta yksiköstä. Rastin rekisteröityminen tulee tarkistaa leimauslaitteesta. Suomessa ja norjassa käytettävän Emitag vilkkuu, muualla käytettävä SI Air vilkkuu ja antaa äänimerkin leiman rekisteröidyttyä.

Urasto (Tracks) on eritasoisten hiihdettävien urien kokonaisuus. Kaikki urat on merkitty karttaan ja rastit sijaitsevat urien varressa.

Oiko (Shortcut) on urien ulkopuolelle eli umpihankeen kilpailijoiden hiihtämä ura. Oikominen on ensimmäiselle usein huomattavasti hitaampaa kuin samojen jälkien hiihtäminen seuraaville. Sää ja maasto vaikuttaa paljon oikoihin.

Karanteeni (Quorantine) on alue, jossa kilpailijat viettävät aikaa ja valmistautuvat kilpailuun. Karanteeni alueella ei saa käyttää viestintävälineitä eikä olla yhteydessä sen ulkopuolella oleviin ihmisiin, jotta rata ja suunnistustehtävät eivät paljastu ennen omaa lähtöä.

Mallisuunnistus (Model Event) on ennen kisojen alkua tarjolla oleva pieni suunnistusalue, jossa pääsee tarkkailemaan vallitsevia lolosuhteita, uria ja karttaa

Kilpailukieltoalue (Embargoed area) on alue, jossa kilpailut tullaan järjestämään. Kilpailijoilta ja muilta joukkueen jäseniltä (valmentaja, voitelijat…) on alueella liikkuminen ennen kilpailua kielletty.

Nautinnollisia penkkiurheiluhetkiä ja jos jokin jäi vielä mietityttämään, laita kommenttia! 🙂

-Mirka